Uus syksy, uudet kujeet

Niin moni vastaantulija on kysellyt pitkän kaavan mukaisesti meidän kuulumisia, että täytynee taas julkisesti päivittää tilannetta. Kaikki on varmaan siitä kuullut, että meidän yritystoiminta päätettiin lopettaa vuoden 2020 syksyllä kun tapahtumia ja keikkaa täynnä ollut kesä vaihtuikin muutaman pikkukeikan kesäksi. Syksyllä 2020 pidettiin meidän silloisella porukalla firman hautajaiset ja todettiin, että huipulla on hyvä lopettaa. Meillä oli huippuporukka ja tehtiin sitä hommaa yrittäjinä niin kauan kun se oli kivaa. Loppuaikoina alkoi jo olla vähän liikaakin kysyntää ja stressi kasvoi, ei kiva. 

Silloin 2020 mä palasin 100% sairaanhoitajan hommiin, kun ihana entinen pomo soitti ja pyysi töihin. Veikko alotti samana vuonna muusikko-opinnot ja valmistui nyt sitten tämän vuoden keväällä. Trubaduuri- ja rokkibändikeikkaa on sillä riittänyt. Mä puolestani ohjasin kuluneen parin vuoden aikana kolme teatteriprokkista ja sain niistä paljon hyvää palautetta. Saatan vielä joskus ohjata lisääkin.

Mutta näyttelijän hommia on meillä molemmilla ollut tosi vähän edellisten parin vuoden aikana (aika monta prokkista tässä viime vuosina saatiin silti vedettyä läpi) ja taas on kova hinku päästä näyttelemään! Valitettavasti vaan tuo teatterihommien lopettamisen syy, eli pandemia maailmalla ei ole mihinkään kadonnut ja siksi tuota taidealaa ei uskalla tässä kohtaa jättää lapsiperheen ainoaksi tulonlähteeksi, joten jatkamme turvattua elämää säännöllisessä palkkatyössä. Viikonloppuihin voi silti keikkaa kysellä! Pikkujouluaika erityisesti täyttyy nopeesti, eli ole ajoissa liikkeellä jos kiinnostaa. Kenties pian voit nähdä meidät taas jossain näytelmässäkin…

Kuva: Marko Hukka
Montako sarvea ja kaksoisleukaa löydät kuvasta?

Toinen juttu, eli meidän ulkomaille lähtö täksi syyslukukaudeksi kaatui sekin moniin pieniin mutkiin. Niistä voit kysellä lisää jos kiinnostaa, mutta se olis niin pitkä tarina, etten viitsi sitä tänne kirjoitella. Edelleen haaveissa on, että voitais olla talvikaudet jossain missä ei sada räntää. Yhteistyökumppanit ulkomaille siirtymiseen liittyen saa ilmoittautua 😉

No mutta, keikkaa siis tehdään (lähinnä vaan Veikon kanssa) sen mukaan mitä ehditään, jaksetaan ja muuten innostutaan. Firmaa ei enää ole, eli laskutetaan kevytyrittäjinä tai sitten voit palkata meidät suoraan firmaanne. Uusia ohjelmanumeroita on kans tekeillä, jos oot kaikki vanhat jo nähnyt!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.