Kuvia meistä ovat ottaneet: Marko Hukka, Maarit Laakkonen ja Milla Grönman.

Jenna Pukkila
Yrittäjä / esiintyjä / käsikirjoittaja
Moikka, mä oon Jenna, the EX-yrittäjä. Olen koulutukseltani leikkaus-anestesiasairaanhoitaja, suoritin lisäksi kivunhoidon erikoistumisopinnot ja terveyden edistämisen YAMK-tutkinnon. Olen näytellyt harrastajateattereissa lapsesta asti ja ohjannut lasten ja nuorten teatterikerhoja vuodesta 1998 (vähän myös aikuisten). 2017-2019 opiskelin näyttelijäntyötä Suomen teatteriopistossa ja sain silloin olla mukana sekä Tampereen komediateatterin että Porin teatterin näytelmissä näyttelijänä.
Vuonna 2013 perustettiin Veikon kanssa toiminimi Porivointi, jonka yritystoiminta loppui korona-aikaan, mutta brändi jäi 😉

Veikko Pukkila
Esiintyjä / ohjaaja / atk-tuki
Moi, olen Veikko, Ex-yrittäjän puoliso, joten sitä kautta osa-aikayrittäjä myös. Olen koulutukseltani tietojenkäsittelyn tradenomi (AMK), mutta jo nuoresta musiikki ja näytteleminen on vetänyt puoleensa. Siksipä bändi- ja teatteriharrastuksistani on nyt tullut minulle toinen ammatti. 2015 näyttelin ekaa kertaa Porin teatterissa musikaalissa Housut pois ja samaan aikaan oli vyöllä jo kymmeniä keikkoja bilebändin laulajana. Kuten mm. kuokkavieraskeikoilla on nähty, minulla pysyy myös kitara kädessä ja olen keikkaillut trubaduurina. Tällä hetkellä opiskelen Palmgren-opistossa Pop/Jazz-laulua ammattiopiskelijana. Olen ohjannut teatteriesityksiä Porin kansalaisopiston Teatteri Monikasvoille ja Teatteri Ulpulle, viimeisimpinä Tohvelisankarin rouva ja Kolme muskettisoturia, kesäksi 2020 oli tarkoitus ohjata Porivoinnin koko perheen kesäteatteri Pelle Hermannin puistoon. Siksipä tituleeraankin itseäni koodari-näyttelijä-laulaja-ohjaajaksi 😀