PORIVOINTI?

PORIVOINNIN ALKUAJOISTA

Vuonna 2013 tmi Porivoinnin perustaja Jenna Pukkila toimi leikkaussalisairaanhoitajana ja lasten teatterikerhojen ohjaajana, harrasti näyttelemistä, kävi esiintymässä silloin tällöin tuttujen juhlissa miehensä ja ystäviensä kanssa ja toimi isovanhempiensa kotisairaanhoitajana, piti kipuhoitajan vastaanottoa ja luennoi silloin tällöin ihmisille kivunhoidosta tai terveyden edistämisestä. Isovanhempien voinnin huononeminen vaati toiminimen perustamista, jotta sairaanhoitajan oli mahdollista myös ottaa verikokeita ja antaa lääkehoitoa, valviran ja aluehallintoviraston valvonnassa. Niinpä toiminimi perustettiin. Mutta mistä nimi?

Nimen valinta

Yksi ystävä manasi, kun Porissa kaikki firmat ovat ottaneet Pori-sanan nimeensä jollain tavalla. Tämä oli siis minunkin ehdottomasti otettava käyttöön. Piirtelin leikkaussalissa potilaan nukkuessa erilaisia nimivaihtoehtoja paperille ja mietiskelin. Silloin paikalle saapui venäläinen, tai oliko se nyt virolainen, mutta kuitenkin, anestesialääkäri, joka kysyi, että mitä tarkoittaa ranteen kanavointi, joka oli leikkauslistalla seuraavana. “Kanavointi, tiedän kyllä mitä on hyvinvointi tai pahoinvointi, mutta KANAvointi! Onko sillä jotain tekemistä kanojen kanssa?” hän kysyi ja esitti minulle pienen tiputanssin. Nauroin katketakseni ja kerroin, ettei sillä ole mitään tekemistä kanojen kanssa, eikä myöskään joessa olevan kanavan, eikä tv-kanavan… suomenkieli on vaan niin hauska. Kirjoitin paperiini myös sanan kanavointi ja siinä ne sitten olivat samassa paperissa kanavointi ja Pori… Porivointi… Siitähän kaksimielinen repii heti muutakin huumoria! Joten tällä nimellä voisin sekä hoitaa ihmisiä ja olla sairaanhoitaja, että heittää huumorikeikkoja! Mahtavaa! Nimi on löytynyt!

KASVUTARINA

Yrittäjyys oli aluksi ihan pientä ja sivutoimista, mutta kun se tuntui sujuvan ihan kivasti ja kysyntä kasvoi puskaradiomainonnan avulla niin pikkuhiljaa sitä pystyi jättäytymään palkkatöiden tekemisestä vähän enemmän syrjään. Syksyllä 2019 polkaistiin yritystoiminta kunnolla vauhtiin ja vauhtia on riittänyt! Kiitos tähänastisesta matkasta kaikille asiakkaille, tukijoille ja innostajille. Ilman muita ihmisiä ei tällä alalla pärjäisi mitenkään. Me sivulta löydät esittelyt tällä hetkellä meillä keikkailevasta, esiintyvästä tai muuten meillä töitä tekevästä porukasta.