Positiivisuus voimavarana? Vai pakkomielteenä? Mä uskon siihen sanontaan, että kohtuus kaikessa. Sain siihen aiheeseen itselleni taas muistutuksen ja havahduin, kun juttelin Gestalt-terapeutin, Lindströmin Miian kanssa. Mä oon ollu ehkä ihan vähän pakkomielteinen oman positiivisuuteni kanssa. Oon ollu vaan kiltti tyttö. Ei saa surettaa. Onni on päätöksestä kii, ei saa pysähtyy… ja niin edelleen.
Mulla on edellisten viiden vuoden aikana kuollut mummu ja tuffa, jotka oli mulle todella rakkaita. Äiti kuoli 59-vuotiaana, vuotta myöhemmin ku mummu ja tuffa. Samoihin aikoihin kuoli myös kahdelta ystävältä vanhempi ja toinen niistä oli mulle kuin toinen äiti, teatteriäiti. Sitten menikin melkein kolme vuotta kunnes kuoli viimeinen mummuni, melkein heti sen perään miehen mummu. Viime kesänä jouduttiin vielä rakas lenkkikaverini, meidän Molly, ihana rakas halibernimme, viemään viimeiselle piikille. Mutta onko kukaan teistä lukijoista koskaan nähnyt mun itkevän? Tuskin ainakaan kovin moni.
Mä oon ollut koko ajan tosi reipas. Tehnyt työni hymyillen ja itkenyt vain yksin metsässä. Äidin kuoltua paikalla ollut sairaanhoitajakin halasi vain äitini siskoa, mutta ei mua. Mä näytin niin vahvalta ja vakaalta. Mutta en mä aina ole.
Kun korona iski keväällä 2020, meillä oli Porivoinnissa edessä aivan uskomattoman mahtava ja taloudellisesti kannattava vuosi. Keikkaa oli kalenteri piukassa ja porukka, joka oltiin onnistuttu meille rekrytoimaan, oli aivan huippua! Kaikki unelmat näytti toteutuvan. Yritystoiminnan lisäksi mulla oli töitä useammassa teatterissa ja kahdessa sairaalassa kävin myös keikkailemassa, jotta sairaanhoitajan ammattitaito ei katoaisi. Kaikki oli hyvin. Perjantaina 13.3.2020 meillä piti olla ensi-ilta. Muutamaa tuntia ennen se peruttiin.
Sen viikonlopun aikana mun työelämästä peruttiin myös kaikki muu. Kaikki viisi työsuhdettani kumoutui sillä hetkellä, kun mitään ei saanut esittää. Lasten teatterikerhoja ei saanut vetää. Kiireettömiä leikkauksia ei saanut tehdä. Eikä kenenkään juhliin saanut lähteä kuokkimaan. Se oli aika kova isku. Menin heti seuraavalla viikolla kuitenkin kyselemään töitä ja just silloin ajateltiin, että anestesiahoitajia eli hengityskoneen käyttäjiä tullaan varmasti kohta tarvitsemaan kun kaikki sairaalat on täynnä koronapotilaita kuten Italiassa ja Espanjassa jo oli. Ei multa siis töitä puuttunut. Onneksi olin anestesiahoitaja, jolla oli kokemusta myös monesta muusta hoitotyöstä.
Mutta UNELMA, se oli se mikä oli viety. Tein töitä vuoden verran koronan parissa ja kuvittelin, että tätä mun nyt täytyy tehdä. Ehkä täytyikin, se kriittisin vaihe. Mutta nyt. Nyt mä haluan taas palata unelmieni pariin. Mä haluan taas olla oikeesti positiivinen, haluan että hymyni on aito. Haluan nauttia teatterista, musiikista ja ihmisten parissa olemisesta. Onneks mun ystävistä löytyy positiivisuutta. Maarit Niemelä oikein opiskelee sitä ja hän tulee mun kanssa retkeilemään sunnuntaina 17.10.2021. Tuu sä myös!
Pyysin, että Maarit kertoisi etukäteen vähän siitä opiskelustaan. Tässä Maaritin sanat:
”Pakollinen pysähtyminen koronan myötä ja positiivisen psykologian opinnot Joyllalla mullistivat työelämäni täysin. Olen irtisanoutunut nyt elokuussa 18 vuotta kestäneestä vakituisesta työsuhteesta Porin Teatterissa. Musiikki, laulaminen ja työskentely improvisoiden leikki-ikäisten kanssa ovat olleet vain haaveita, joita en ole voinut kiinnitettynä näyttelijänä toteuttaa, mutta nyt voin.
Aloitettuani huhtikuussa opinnot Joyllalla minulle vahvistui myös ajatus siitä, että haluan lähteä viemään työyhteisöihin positiivisen psykologian voimaa. Olen loppuvuodesta valmistumassa positiivisen psykologian asiantuntijaksi ja alkuvuodesta rentoutusvalmentajaksi. Koen, että tässä vaiheessa uutta ammatillista polkuani olisin juuri oikea ihminen vetämään työyhteisöjen yksittäisiä työhyvinvointipäiviä. Haluan käyttää myös improvisointia yhtenä työkaluna. Lähtökohtana tykypäivissäni on kiinnittää huomio olemassa olevaan hyvään ja vahvistaa sitä entisestään. Olen kiinnostunut myös yksilövalmennuksesta.
Ensi keväänä olen aloittamassa vuoden mittaisen Life Coach -valmentajakoulutuksen Valmentamossa, jonka jälkeen minulla löytyy pätevyys myös laajempiin kokonaisuuksiin yhteisöissä ja yksilötasolla. Lopuksi täytyy sanoa, että tämän tekstipätkän merkitys on minulle suuri. Se on ensimmäinen esittely, minkä kirjoitan itsestäni uuden työelämäni vinkkelistä. Minulla ei ole kokemusta tulevasta työstäni vielä ollenkaan. On vain valtava into päästä viemään kaikkea oppimaani eteenpäin ja tunne siitä, että tulen nauttimaan tästä kaikesta.”
Mä uskon, että Maarit on tehnyt oikean valinnan ja siksi me kuullaan tästä aiheesta varmasti lisää Hengähdysretkellä silloin 17.10.2021. Ilmoittaudu mukaan nyt, koska retkelle otetaan vain rajallinen määrä osallistujia. Hinta 20€, ilmoittautumiset vaikka viestillä tai soittaen mulle 050 573 3755/Jenna
Porivointi Ohjelmapalvelu 